Vanhukset ansaitsevat kaiken kunnioituksemme

Kun olin lapsi, mummoni oli valtiatar. Hänen sanansa olivat laki ja hänen tarinansa olivat täynnä viisautta ja kokemusta. Kun olin teiniässä, tuo fakta ei koskaan muuttunut. Mielestäni vanhuksella on aina kunniapaikka. Siksi kun kuulen, että vanhusten palveluita lakkautetaan tai supistetaan, veri vähän kiehuu.

Tiedän, että asiat eivät ole yksinkertaisia ja että päätöksenteko on vaikeaa ja vastuullista. Joskus päättäjät tekevät tahattomastikin huonoja päätöksiä. Syy-seuraussuhteet päätösten kesken unohdetaan. Tiedonkulussakin voi olla puutteita. Päättäjillä pitäisi olla tiedossa, miten ja missä on sidonnaisuuksia palveluiden kesken. Virkamiehillä on tässä myös suuri vastuu. Pitäisi saada todella paljon tietoa ennen nuijan kopautusta.

Jos palveluita lakkautetaan, ne pitää ennemmin tai myöhemmin jollakin tavalla korvata. Se on usein kalliimpaa kuin se säästö, johon pyrittiin. Pahimmassa tapauksessa palvelu ulkoistetaan firmaan, joka ei ymmärrä kuntalaisten tarpeita ja joka voittoa maksimoidessaan unohtaa, että kyseessä on ihmisten elämänlaatu. Emme ole numeroita grafiikassa tai tilastoja powerpointissa.

Hoitajat ovat suuren vastuun kantajia ja heillä pitää olla mahdollisuus tehdä työnsä hyvin ja inhimillisesti. He tuovat turvan vanhuksille, joilla ei sitä muuten olisi. Valtuuston ja virkamiesten pitää kuunnella hoitohenkilöstöä, koska he tuntevat parhaiten nykytilanteen puutteet ja parannustarpeet.

Lopuksi on meidän vuoromme, kaupunkilaiset, koska rahasta ei aina ole kyse. Me voimme kuunnella, hymyillä, tervehtiä, kantaa kauppakasseja, käydä laulamassa joululauluja, auttaa monella tapaa. Vanhukset olivat kuntamme rakentajia ennen meitä ja ansaitsevat kaiken kunnioituksemme.

Mummoni sanoi: ”Katso menneisyyttä ja vanhuksia ja opi heiltä ja mene aina eteenpäin. Jos olet epävarma, pyydä meiltä apua ja neuvoja, koska olemme lähelläsi.”